Ihanaa ja onnellista ystävänpäivää kaikille teille! Ilta kuluu suloisia ruusuja ihastellessa ja söpöjä suklaakonvehteja napostellessa.
torstai 14. helmikuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Ihastuttavat Laskiaispullat Rakkaalle
Tänään on laskiaissunnuntai ja lunta
ainakin piisaa! Muistan kun viime vuonna koko laskiaissunnuntai kului
lumitöissä; lunta oli silloin yön aikana tullut n.35 cm. Onneksi
tänä vuonna ei koko päivää tarvitse viettää lapioidessa vaan
ehditään lähteä pikkuiselle sunnuntaiajelulle. Mukaan tulee
tietysti ottaa asianmukaiset eväät :)
Laskiainen ja ystävänpäivä ovat
kovin lähekkäin. Mietinkin, että voisiko teemoja jotenkin yhdistää
ja sain idean tehdä sydämellisiä laskiaispullia. (Kiitos myös
äidille, joka auttoi minua ideoimisessa!)
Leivoin satsin pullia, joista puolet
saivat perinteisen muodon ja puolet muotoutuivat sydämiksi. Voiko
ollakaan suloisempaa kuin sydämenmuotoinen pulla, joka sulkee
sisäänsä ihanan vaaleanpunaisen yllätyksen? Suurin osahan meistä
syö laskiaispullan niin, että nostaa kannen pois paikaltaan ja näin
ollen yllätys paljastuu syöjälle.
Ihastuttavat Laskiaispullat Rakkaalle
(n. 15 kpl)
- 1,5 rkl kardemummaa
- 3 dl maitoa
- 50 g tuorehiivaa
- 1 ½ dl sokeria
- 1 tl suolaa
- 150 g huoneenlämpöistä voita
- 1 kananmuna
- 11-12 dl vehnäjauhoja
Lisäksi:
vaaleanpunaista marsipaania
kermavaahtoa (3 dl kermaa ja maun
mukaan vaniljasokeria)
Tarvitset myös 3 erikokoista
sydämenmuotoista piparkakkumuottia.
Mittaa kattilaan maito ja kardemumma.
Huumaavimman kardemummanmaun saat käyttämällä kokonaisia
kardemumman siemeniä ja murskaamalla ne itse huhmaressa. Lämmitä
sitten maito kädenlämpöiseksi. Lämpö ei saisi ylittää + 40
astetta, sillä silloin hiiva kuolee, eikä taikinaa saa nousemaan.
Murustele ja liuota hiiva lämpimään
maitoon ja lisää sekoittaen sokeri, suola, voi ja kananmuna. Aloita
seuraavaksi vehnäjauhojen lisääminen. Lisää ne vähän
kerrallaan samalla sekoitellen ja vaivaa sitten taikina kimmoisaksi.
Peitä taikinakulho leivinliinalla ja kohota sitä 45-60 minuuttia
tai kunnes taikina on kooltaan kaksinkertainen. Tärkeää on, ettei
taikinaa kohoteta vetoisessa tai liian kylmässä paikassa.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle
leivinpöydälle ja jaa se kahtia, mikäli haluat tehdä sekä
perinteisiä pyöreitä pullia, sekä sydämellisiä rakkauspullia.
Kauli puolet taikinasta n. 2 cm paksuiseksi levyksi ja ota levystä
isoimmalla sydänmuotilla pullia. Toisen puolen taikinasta voit
pyöritellä pulliksi perinteiseen tapaan.
Laita pullat uuninpellille
leivinpaperin päälle. Kannattaa laittaa sydänpullat omalle
pellilleen ja pyöreät pullat toiselle – näin varmistat, että
samalla pellillä olevat pullat kypsyvät samassa ajassa. Peitä
molemmat pellilliset leivinliinalla ja kohota niitä 45-60 minuuttia.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele
pullat vatkatulla kananmunalla ja paista niitä uunin keskitasolla n.
12-15 minuuttia. Anna pullien sitten jäähtyä, jotta niitä on
helpompi leikata ja koristella.
Leikkaa pullista ”kannet” irti.
Kauli vaaleanpunainen mantelimassa ja ota siitä keskikokoisella ja
pienimmällä sydänmuotilla sydämiä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja
mausta se vaniljasokerilla. Aseta keskikokoiset marsipaanisydämet
pullien sisälle ja pursota kermavaahto niiden ympärille ikään
kuin ääriviivoiksi. Aseta ”kansi” päälle. Pursota kannen
päälle pieni määrä kermavaahtoa ja nosta pienin marsipaanisydän
kermavaahdon päälle. Voit vaihtoehtoisesti koristella pullat sihtaamalla niiden päälle
tomusokeria. Anna pullia lahjaksi rakkaimmillesi ja ystävillesi –
tai mikä parasta, nauti ne yhdessä heidän kanssaan kuuman kaakaon
kera!
Loistava Lohisoppa
Talvella on ihana syödä keittoja ja
soppia. Viikonloppuisin on hauska ottaa lämmintä soppaa mukaan
ruokatermoksessa ja lähteä autoretkelle. Lounaan voi sitten syödä
melkein missä vain! Näin laskiaissunnuntaina soppa sopii tietysti
evääksi myös pulkkamäkeen.
Meillä tykätään paljon kalasta ja
niinpä lohisoppa on myös yksi suosikeistamme. Niin kuin tapoihini
kuuluu, tein taas kerralla useamman päivän satsin. Reseptilläni
tulee suurin piirtein 6 litraa, ehkä hieman ylikin. Voit siis
halutessasi vaikkapa puolittaa reseptin.
Sopassani on käytetty maidon tai
kerman sijasta kookosmaitoa, joten soppa on laktoositon. Kookosmaito
on muutenkin soppani salaisuus. Kun juurekset keittyvät
kookosmaidolla höystetyssä liemessä, saavat ne aivan uskomattoman
hyvän maun. Valmis soppa on niin suussa sulavaa, että luulisi
siihen käytetyn vähintään yhden litran kermaa! Toivottavasti
kokeilet reseptiäni, sillä uskon, että kerran kokeiltuasi et enää
halua muita lohisoppareseptejä käyttääkään :)
- 2,5 l vettä
- 2 prk kookosmaitoa
- 4 isoa sipulia
- 1 kg porkkanoita
- 1,5 kg kiinteitä perunoita
- 5-10 maustepippuria
- 3-4 rkl karkeaa merisuolaa
- 1,5 rkl ruokosokeria
- 700-800 g lohifile
- 1 nippu kevätsipuleita
- 1 ruukku tilliä
Aloita kuorimalla ja pilkkomalla
porkkanat ja perunat, sekä sipulit. Mittaa kattilaan vesi ja
kuumenna se kiehuvaksi. Lisää kattilaan sitten porkkanat, perunat
ja sipulit, sekä kookosmaito. Mausta soppa merisuolalla, sokerilla
ja kokonaisilla maustepippureilla. Anna juuresten keittyä lähes
kypsiksi. Poista lohifileestä nahka ja mahdolliset ruodot. Pilko
kala sitten suupaloiksi ja lisää soppaan. Pilko myös kevätsipulit
sekä hienonna tilli ja lisää nekin kattilaan. Kala kypsyy todella
nopeasti ja soppa onkin oikeastaan jo valmista. Tarkista vielä maku
ja lisää tarvittaessa suolaa.
Lohisoppa on melkeinpä parhaimmillaan
uudelleen lämmitettynä, koska silloin sen maut tulevat vielä
paremmin esiin kuin vastavalmistettuna. Saattaa kuitenkin käydä
niin, että saatuaan levätä yön yli, maistuu soppa suolattomalta.
Tämä johtuu siitä, että perunat ovat omineen suolaa liemestä
itseensä. Hätä ei ole tämän näköinen, sen kun lisäät suolaa
soppaan sitä uudelleen lämmittäessäsi!
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Runebergintorttu 10:lle Hengelle
Pahoittelen heti alkuun hiljaiseloani,
mutta meillä ollaan oltu vuorotellen enemmän ja vähemmän kipeinä,
eikä puhtia kirjoittamiseen ole siitä syystä oikein ollut.
Toivottavasti talviflunssat on nyt voitettu!
Onkos teille koskaan käynyt niin, että
olette oikein viikko tolkulla suunnitelleet, että ”sitten kyllä
leivotaan runebergintorttuja”, laskiaspullaa tai jotain muuta
vastaavaa...ja kuinka ollakaan, huomaat kyseisen juhlapäivän
hurahtaneen vaivihkaa ohi?! Minulle kävi juurikin näin :) Mutta en
antanut sen haitata menoa. Siitä huolimatta, että virallinen
Runebergin päivä oli ja meni, leivoin tänään Runebergin
nimikkoherkkua.
Kerroin miehelleni, että olen leiponut
hänelle yllätykseksi runebergintortun, jonka hän voisi syödä
iltapalaksi. Hänen tultuaan töistä kotiin olikin hymyssä
pitelemistä, kun pöydällä ei ollutkaan odottamassa pieni
perinteinen lieriö vaan kokonainen kakku. Kyllä kakku näyttääkin
kelvanneen hyvin, mutta onneksi siitä riittää vielä huomiseenkin
kahvitteluun.
Runebergintorttu 10:lle Hengelle
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 dl karkeita vehnäjauhoja
- 200 g voita
- 2 dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 1,5 dl keksimurskaa tai korppujauhoja
- 1,5 dl mantelirouhetta
- 2 dl mantelijauhoja
- karvasmanteliöljyä maun mukaan
- 1 dl maitoa

Koristeeksi:
vadelmamarmeladia
sokerikuorrutetta (2 munanvalkuaista ja
2 dl tomusokeria)
Voitele ja korppujauhota pitkänmallinen
kakku- tai leipävuoka.
Sulata voi ja sekoita siihen sokeri
sekä kananmunat yksitellen voimakkaasti vispaten. Lisää seokseen
sitten keksinmurut, mantelirouhe sekä mantelijauhot. Mausta tässä
vaiheessa taikina karvasmantelilla. Kannattaa lisätä makua
varovaisesti, sillä karvasmanteli on melko voimakas mauste. Lisää
taikinaan vielä lopuksi maito, sekä vehnäjauhot, joihin on
sekoitettu leivinjauhe.
Kaada kakkutaikina vuokaan ja tasoita
taikinan pinta.
Paista vuokaa uunin keskitasolla 200
asteessa noin 45 minuuttia. Otettuasi kakun uunista, anna sen olla
viitisen minuuttia ennen kuin kumoat kakun vuoastaan. Tällöin kakku
on helpoin saada irti vuoasta ja se säilyy kauniina.
Anna kakun jäähtyä ennen
koristelemista. Tee kakun päälle viiva vadelmamarmeladista.
Valmista sitten sokerikuorrute. Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri
kuohkeaksi vaahdoksi. Helpoimmalla pääset ja siisteintä jälkeä
saat kun laitat sokerikuorrutteen pursotinpussiin. Pursota sitten
viivat vadelmamarmeladin molemmille puolille. Valmista tuli!
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Puolukkainen Vispipuuro
Tänään vuorossa ihana, ihana
klassikko lapsuudesta. Jo värinsäkin puolesta tämä puuro on ollut
monen pikku prinsessan suosikkiherkku. Monen mielestä
puolukkavispipuuro on se ainoa oikea vispipuuro, vaikkakin sen voi
vallan mainiosti valmistaa myös viinimarjoista, mansikoista,
raparperista ja miksei myös mustikoistakin.
Lapsuudessa moni on syönyt puuroa
pääruokana, mutta mikset seuraavalla kerralla, kun ystävät
saapuvat kylään, tarjoilisi heille tätä nostalgista perinneruokaa
jälkiruokana.
- 4 dl puolukoita tai puolukkasurvosta
- 1 l vettä
- 1 ½ dl mannasuurimoita
- ¾ dl sokeria
- ripaus suolaa
Päälle
kermavaahtoa ja muutama kokonainen
puolukka
Survo puolukoita kattilassa ja kaada
vesi survoksen päälle. Kuumenna seos kiehuvaksi ja lisää
kattilaan mannasuurimot. Anna kiehua hiljakseen 15 minuuttia samalla
sekoitellen vispilällä. Lisää puuroon sokeri ja ripaus suolaa.
Anna puuron jäähtyä kokonaan. Sekoita puuro sitten sähkövatkainta
käyttäen kuohkeaksi.
Annostele puuro kivoihin
jälkiruokakulhoihin. Pursota päälle pari kermavaahtoruusuketta ja
ripottele pinnalle muutama kokonainen puolukka.
perjantai 18. tammikuuta 2013
Phad Thai
Yksi meidän suosikkiruoistamme on
thaimaalainen phad thai – paistetut thainuudelit milloin milläkin
lisukkeella: katkaravuilla, kanalla tai possulla. Viime kesänä
olimme ihanalla häämatkalla Thaimaassa ja huviksemme testailimme
eri ravintoloiden phad thai -annoksia löytääksemme Phuketin
parhaan. Ja löytyihän se – pieni katukeittiö kadun varressa,
jossa oli joka päivä töissä sama herttainen tyttö. Hänen
kojussaan tulikin käytyä syömässä useampi kerta.
Mutta niin kuin usein pitkällä
reissulla saattaa käydä, alkoivat thaimaalaiset herkut loppupäivinä
jo hieman kyllästyttää, vaikka se nyt näin jälkeenpäin
ajateltuna kuulostaakin melko uskomattomalta! Suomeen palattuamme oli
ihana päästä suoraan äidin ruokapöytään. :) Pikkuhiljaa alkoi
kuitenkin taas tehdä mieli kaikkia aasialaisia makuja ja lupasinkin
tuoreelle aviomiehelleni, että valmistaisin hänelle noita
honeymoonimme herkkuja. Seuraavana siis suosikkimme – Phad Thai,
makuelämys on todella aito!
Phad Thai
- 200 g thainuudeleita
- 400 g katkarapuja (voit käyttää esim. myös kanaa tai possua)
- 3 rkl tamarindisosetta
- 2 ½ rkl kalakastiketta
- 2 rkl palmusokeria
- 3 rkl kasviöljyä
- 3-4 valkosipulinkynttä
- 3 kananmunaa
- 2 pientä kuivattua chilipalkoa siemenineen
- 2 dl paahdettuja maapähkinöitä rouheviksi murskattuina
- 200 g pavunituja
- 6 kevätsipulia
- korianteria koristeluun
- 1 pitkä punainen tuore chili koristeluun
- limettilohkoja tarjoiluun

lisämausteina tarjoilussa voit käyttää
kuivattua ja hienonnettua chiliä, kalakastiketta, sokeria sekä
chilietikkaa
Liota nuudeleita kuumassa vedessä,
kunnes ne ovat pehmenneet. Nuudeleita ei siis tarvitse keittää.
Nosta pehmenneet nuudelit lävikköön kuivumaan.
Ota pieni sekoituskulho ja yhdistä
keskenään tamarindisose, kalakastike sekä palmusokeri.
Viipaloi kevätsipulit ja valkosipuli,
sekä murskaa maapähkinät. Ruoka valmistuu uskomattoman nopeasti
kun kaikki raaka-aineet on valmisteltu etukäteen!
Kuumenna öljy wokkipannussa tai
korkeareunaisessa paistinpannussa ja paista
viipaloidut valkosipulinkynnet kauniin vaaleanruskeiksi. Pilko
pannulle myös kuivatut chilipalot (mikäli haluat välttää
tulisuutta, poista chileistä siemenet). Öljy maustuu ja antaa näin
myös koko ruoalle ihanan aromin.
Lisää katkaravut ja minuutin pari
niiden perään riko myös kananmunat pannuun ja sekoita niiden
rakenne rikki. Seuraavaksi voitkin jo nostaa pannulle myös nuudelit.
Kääntele kaikki ainekset sekaisin ja lisää kalakastikesekoitus,
reilusti yli puolet maapähkinöistä, reilusti yli puolet
kevätsipuleista sekä vielä reilusti yli puolet pavuniduista.
Jäljelle jääneet raaka-aineet ripotellaan valmiiden ruoka-annosten
päälle.
Asettele tarjoilulautasille ja
ripottele päälle pähkinöitä, kevätsipulia ja ituja. Koristele
annokset viipaloidulla punaisella chilillä ja korianterilla.
Lopuksi laita jokaiselle lautaselle vielä limettilohko. Jokainen
ruokailija voi halutessaan itse ripotella ja pirskotella annoksensa
päälle chiliä, kalakastiketta, chilietikkaa tai sokeria. Sokeri
kuulostaa hassulta, mutta sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! On
uskomatonta kuinka hienosti se korostaa kaikkia makuja.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Englantilaiset Kurkkuleivät Kotitekoisella Majoneesilla
”Kyllä Jeeves hoitaa” -sarjaa
katsellessani alkoi mieleni tehdä perinteisiä englantilaisia
kurkkuleipiä. Onneksi aiemmin tekemääni vuokaleipää oli vielä
jäljellä, joten päätin loihtia oman versioni kyseisestä
klassikosta. Voin luvata, että näitä maistettuasi olet täysin
vakuuttunut siitä, ettei leivän päälle oikeasti tarvita muuta
kuin kurkkua ja majoneesia.
Haluan samalla kumota yleisen
olettamuksen siitä, että majoneesin tekeminen olisi jonkinlaista
salatiedettä tai että siihen tarvittaisiin vähintäänkin
keittiömestarin koulutus. Kaikki varmasti ovat kuulleet, kuinka öljy
on lisättävä ohuena nauhana - suorastaan siimamaisena – muiden
aineiden joukkoon, jotta lopputuloksena olisi edes etäisesti
majoneesia muistuttava tahna. :) Ja katin kontit! On vaikea keksiä
mitään sen helpompaa, kuin majoneesin valmistus. Takaan, että
kerran kokeiltuasi alat miettiä, mihin kaikkeen majoneesi sopisi. Ja
sehän sopii mihin vaan.
Englantilaiset Kurkkuleivät
Kotitekoisella Majoneesilla
- vuokaleipää (voit käyttää myös paahtoleipää tai muuta vaaleaa leipää)
- kurkkua
- majoneesia

Kotitekoinen Majoneesi
- 1 kananmuna
- 2 ½ dl rypsiöljyä
- 2 rkl omenaviinietikkaa (tai muuta vaaleaa etikkaa)
- 1 tl dijonsinappia
- ripaus suolaa
- ripaus sokeria
- ripaus cayennepippuria
Aloita valmistamalla majoneesi. Laita
kaikki raaka-aineet korkeareunaiseen ja kapeaan sekoituskulhoon. Voit
käyttää rypsiöljyn sijasta myös oliiviöljyä, mutta silloin
majoneesi saa hieman karvaan maun. Laita sauvasekoitin astian
pohjalle ja käynnistä se painaen sitä samalla pohjaa vasten,
jottei sekoitin pääse nousemaan. Näet, kuinka majoneesi alkaa
muodostua. Älä nosta sekoitinta irti pohjasta ennen kuin näyttää
siltä, että lähes kaikki öljy on emulgoitunut. Sitten voit nostaa
sekoitinta hitaasti ylös, jotta saat lopunkin öljyn sekoittumaan
joukkoon. Voit toistaa tämän toimenpiteen, kunnes majoneesi on
kauttaaltaan tasaista. Koko sekoitusprosessi vie noin 30-45 sekuntia.
Raasta kurkkua hienohkoksi raasteeksi,
ei kuitenkaan aivan soseeksi, jottei täytteestä tule liian vetistä.
Neljälle hengelle raastaisin yhden kokonaisen kurkun.
Viipaloi leipä. Voitele leipäviipaleet
majoneesilla ja lisää joka toiselle viipaleelle runsaasti
kurkkuraastetta. Aseta sitten kurkkuraasteeton leipä kanneksi.
Leikkaa leivät terävällä veitsellä kulmittain saadaksesi
kolmioleipiä.
![]() |
Right-ho! Herkku on valmis nautittavaksi vaikkapa kello viiden teen kanssa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)