torstai 13. joulukuuta 2012

Mokkainen Crème Brûlée

Olen jo kauan halunnut tehdä paahtovanukasta, mutta koska minulla ei ole ollut liekitintä, en ole tullut sitä tehneeksi. Onnistuisihan pinnan paahtaminen myös grillivastuksella, mutta se kuullostaa jotenkin niin työläältä, eikä lainkaan yhtä hauskalta, kuin liekittimen käyttö. Mutta voi minua onnentyttöä! Rakas mieheni yllätti minut eräs ilta pikkujoululahjalla töistä tullessaan. Paketin sisältä paljastui liekitin. Halusin kokeilla sitä heti!

Aivan tavallisen paahtovanukkaan sijasta päätin tehdä kahvilla maustetun version. Vielä kun sattui niin mukavasti, että olimme joltakin matkaltamme tulleet ostaneeksi crème brûlée -maustettuja kahvipapuja, oli asia selvä.


Mokkainen Crème Brûlée
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl täysmaitoa
  • ¾ dl sokeria
  • 2 tl kahvipapuja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
Pinnalle
3-4 rkl hienoa sokeria (ruoko- tai tavallista)


Käytä taas mieluusti teräskattilaa ja mittaa siihen kerma, maito, sokeri, kahvipavut ja vaniljasokeri. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Siivilöi liemi sitten kulhoon. Samalla saat otettua kahvipavut pois. Erottele kananmunasta keltuaiset ja sekoita niiden rakenne rikki. Kaada kuuma kerma-maitoseos keltuaisten joukkoon ja sekoita kevyesti. Älä kuitenkaan vatkaa, ettei seos vain vaahtoudu.

Kuumenna uuni 100 asteeseen. Voitele voilla koosta riippuen 3-4 laakeaa pientä uunivuokaa Kaada sosetta vuokiin noin 1 ½ cm. Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Anna sitten vuokien jäähtyä ja nosta ne jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Ripottele vanukkaiden pinnalle reilusti hienoa sokeria ja paahda pinta liekittimellä kunnes sokeri paahtuu ruskeaksi. Paahtaminen onnistuu siis myös uunissa grillivastuksen alla, mutta liekittimellä se on niin hauskaa, kun saa katsoa kun sokeri paahtuu. Mikäli käytät uunia paahtamiseen, älä pidä vanukkaita liian kauan siellä, jotteivät ne lämpene.
Alkuperäinen ohje löytyy Kodin Kuvalehden numerosta 23/2011.
 
 

2 kommenttia:

  1. Näyttää niin syötävän herkulliselta! Tätä kokeilen! Samalla tulee ensi kertaa käyttöön oma liekittäjäni, jonka sain jo viime jouluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varo vaan, liekittimen käyttöön voi jäädä vähän koukkuun :) Pian haluat koko ajan tehdä ihania paahdettuja pintoja kaikkiin ruokiin ja leivonnaisiin. On se vaan niin hauskaa!

      Poista